2.6.2005 Los Artilleros – X 9-8

 

Sissos sentään! LA poti vaihtomiestenvähyyttä tässä pelissä. Miehiä oli seitsemän pelissä. Pakit Tero ja

Janne pelasivat ilman vaihtomiehiä. Hyökkäyksessä oli sentäs kaksi vaihtomiestä. Mutta liikettä puuttui selvästi.

Onneksemme myöskään vastustajat eivät jaksaneet liikkua vaan yrittivät kaataa Artillerosin paremmalla tekniikallaan.

Vastustajissa oli muutama ihan näppärä mailankäyttäjä. Mutta taas osoitettiin että ylimielisellä asenteella ja löysäilyllä

ei LA:ta kaadeta J

 

No ensimmäinen erä oli selvästi LA:n joka pystyi vastaiskuista tekemään maaleja. Vastustaja ei selvästi puolustanut

Tarpeeksi hanakasti ja oli muutenkin löysän oloinen. Ensimmäinen erä LA:lle 4-1. Erityisesti Harri ja Jani olivat vedossa

Ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä tilanne alkoi tasaantua ja vastustaja selvästi petrasi. Vastustajan ”pelinrakentaja” alkoi

viedä LA miehiä kahville. Silti LA jatkoi samaa tahtia ja toinen eräkin meni vielä LA:lle ja peli oli 8-3 kolmannen erän alkaessa.

Jo toisen erän lopussa oli havaittavissa liikkeen (jos sitä edes oli alussakaan) hiipumista. Kolmas erä menikin sitten täysin vastustajalle

ja syy oli selvä. LA:n liike katosi lopullisesti väsymyksen tultua ja samalla katosi viimeinenkin viimeistelytaito. Vastustaja alkoi nousta

yhtä useammin ja paremmin LA linjojen läpi. Suurin syy tähän oli joukkuepulustuksen katoaminen LA:lta väsymyksen myötä. Pakit

Tero ja Janne tekivät minkä voivat mutta vastustaja pääsi ylivoimahyökkäyksiin ja niiden kärjet taitavasti ohittivat välillä kentällisenkin

LA miehiä. Iskimme kuitenkin kerran kolmannessa erässä Mikon ansiosta ja se riitti vaikka vastustaja kavensi vielä viime sekunneilla.

Peli LA:lle 9-8 eli tiukille meni.

 

Palauteosio: Tällä kertaa en jaa tähtiä vaan annan palautteen hieman eri formaatissa. Hyökkäyksessä oli hyvää se että loimme

maalipaikkoja ja teimme kuitenkin 9 maalia. Huonoa se että tuosta tehtyjen maalien määrästä huolimatta paikkoja oli lisämaaleihin

ja viimeistely ontui niin allekirjoittaneella kuin muillakin. Jani pelasi hyvin ja samoin Harri hyökkäyspäässä eli tehoja tuli. Janille voi

siis suositella pakkina olemista muussa pelissä aina ennen LA peliä. Harrin ylivedoista huolimatta, osui ne kudit kohdilleen ainakin

muutaman kerran J Meikäläinen keskittyi vaihtopenkiltä huutamiseen erityisesti 2. ja 3ssa erässä. Teemu pelasi hyvin maalilla ja

ilman hyvää torjuntatyötä olisimme voineet helposti hävitäkkin tuon pelin. Pakeille kiitos ilman vaihtomiehiä raatamisesta. 7 miestä

pelissä on liian vähän LA:n nykyisellä kuntopohjalla (tarvitaan se 9). Vaparikuvio (treeneissä opittu) tuli kokeiltua mutta epäonnistui

koska kaikki kentällä olijat eivät siitä mitään tienneet. Eli suosittelen treeneissä käymistä jotta koko joukkue tietää mitä yritetään.

Vapareita esim treenataan treeneissä.

 

P.S. Lisäsin uuden osion tilastoihin. Hetken sammakoita, heiniä ja teenlehtiä tutkittuani (Excelin avustuksella) aloin ennustamaan

Tulevaan menestystä tehtyjen maalien ja päästettyjen maalien suhteen. Ennustusmenetelmä on tällä hetkellä logaritminen.

Kuten huomaatte kesän dataan perustuen tehdyt maalit ja päästeyt maalit lähenevät tosia joten tiukaksi menee J Eli nyt on skarpattava

jottei aleta häviämään matseja. Ehkä tuota ei kannata ottaa liian vakavasti J

 

Atte – Mieskuorokuuro Huutajat ihan itsekseen