16.5.2005 Los Artilleros – Hunks 5 - 12

 

Ja vastassa olikin tällä kertaa ”ammattilaisia”. Allekirjoittanut oli bongaavinaan pari NST:n viime kauden edustusjoukkueen kaveria ja ties

kuinka monta A –junnua. No Los Artilleroshan ei kyllä kuvia kumarra mutta nyt täytyy myöntää että vastassa oli taitavampi ja paremmin

liikkuvampi joukkue. Mikä ihan hyvä sillä NST:n taso ei kyllä ois kovin kehuttava jos nuo ominaisuudet ei kavereilla olis paremmat kuin meillä.

Pienen kritiikin poikasen heittäisin kyllä Saimaan salibandykeskuksen suuntaan siitä että ko. ”ammattilaisporukat” pelaavat LA:n tapaista

Harrastelijaporukkaa vastaan. Taso ero oli kyllä reilu enkä ole ihan varma onko tuollaiset matsit kummallekkaan osapuolelle mieluisia.

Allekirjoittanut pitää ainakin enemmän tasaisista väännöistä kuin rökälevoitoista/tappioista (joka nyt tuli).

 

No ensimmäinen erä oli puhtaasti vastustajan. Pojat liikkuivat kiitettävän hyvin ja pelasivat aina yhden vapaan miehen hyvällä liikkeellään

LA:n maalin eteen. Teemulla ei ollut mitän mahdollisuuksia maalilla noissa 3-2 tilanteissa eikä pakitkaan pystyneet ihmeisiin. LA:n olisi ehkä pitänyt

Alkaa pelaamaan siilipuolustusta (noppaa) mutta olisiko sekään sitten ollut mielekästä on asia erikseen. Epäilen että vastustaja olisi tehnyt tarvittavat

maalit silti. LA olisi vaan taipunut pienemmillä lukemilla. 0-4 tilanteessa Jani onneksi sai tirvaistua yhden sisään ja LA huomasi että ei siellä vastustajan maalilla ainakaan mikään supersankari ollut.

Ja heti kavensimme uudestaan tilanteessa 2-10 jonka jälkeen aloitimmekin loppukirin kaventaen pelin 4-10 tilanteeseen. No vastustaja kai suivaaantui tästä

ja teki vielä pari mutta kapteeni Gimme osoitti ansioitunutta taistelutahtoa ja teki vielä yhden viimeisellä sekunnilla. Loppulukemat siis 5-12 ja ei paljon

kerrottavaa jälkipolville. Vastustaja varmaan sai onnistumisen elämyksiä matsissa jota voidaan verrata helposti jääkiekkomaaotteluun Ranska – Kanada. Lukijat saavat

arvailla kumpi oli kumpi. Positiivisena pitäisin sitä että teimme kuitenkin 5 maalia ja sitä että vielä kolmannessa erässäkin liikuimme ja yritimme. Pahoittelen

joukkueen puolesta kuitenkin Teemun urakkaa joka oli tuulimyllyjä vastaan taistelemista. Noissa maaleissa veskalla ei ollut mitään sanansijaa. Se mikä

tästä jäi mieleen on että ei ihan (vielä) pärjätä 1.s divari/liiga tason ammattilaisille. Toisaalta taas jos näitä vastaankin tehtiin 5 maalia niin 5s divarissa pärjätään kyllä.

Ja kuhan saadaan porukka kunnon puolesta treeneissä kondikseen ja tekniikkakin treenatessa parantuu niin peli eikun paranee!

 

Tehtävä: Torstaina treenit. Treenien teemana syötöt liikkeestä ja suoraan syöttöön ampuminen! (mikäli mahdutaan treeneihin mukaan siis)

 

Miinuksia:

Saimaan Salibandykeskus – Nyt on kyllä Hunks ihan väärässä lohkossa kun ovat B:ssä (tai sitten LA)

 

Plussia:

Jani -    Hattutemppu tässä pelissä on loistosuoritus. Vaikka Jani hiukan pelin aikana epäilikin kykyjään.

  

Atte – Kaks tappiota alla. Seuraava on aika voittaa. Saatte tehdä sen ilman allekirjoittanutta!