5.4.2005 Los Artilleros – Neljä ekaa 3-8

 

Vastassa taitava joukkue. Taisi olla kentällä edellisen matsin tuomarkin. Edellinen matsi oli hävitty tiukasti maalilla ko. joukkueelle.

En tiedä mistä vastustajat tsemppinsä ja energiansa kaivoivat mutta ensimmäinen erä oli kyllä heidän suvereenia hallintaa.

Peli oli ensimmäisen erän lopussa 0-7 vastustajan hyväksi. LA pelasi minkä pystyi mutta vastustaja kyllä oli sellaisella asenteella

ja liikkeellä ensimmäisessä erässä ettei LA vaan pystynyt vastaamaan puristukseen. Jälkikäteen ajatellen allekirjoittaneen olisi

pitäny tehdä jotain muutoksia systeemiin ja pelipaikkoihin jo ensimmäisen erän kuluessa. Nyt vaihdoksia tehtiin toisen erän alkuun.

Ainut keino mitä tuohon jälkikäteenkään keksin ois ollu niin tiukka siilipuolustus ettei mitään rajaa. Moiseen moodiin siirtyminen

keskenpelin on kyllä vaikeaa. LA:lla kyllä on useita osa-alueita missä parantaa tuon pelin perusteella vaikka vastustajan materiaali

taisi olla kertaluokkaa taitavampaa kun meillä. Joukkuepuolustus tökki meillä ja hyökkäyspäässä ei kyllä saatu maalipaikkoja

tarpeeksi aikaiseksi vastustajan pelatessa hyvää joukkuepuolustusta. No oppia ikä kaikki. Tulemme järjestämään LA:n treenit

tässä piakkoin missä on tarkoitus käydä läpi yhdessä kuinka tiettyjä tilanteita pelataan. Välillä tuntuu ettei ihan olla kärryillä

mitä muut samaan aikaan kentällä olevat yrittävät. Yhteinen sävel on siis hukassa ja se näkyy kyllä syöttöpaikkojen puuttumisena,

syöttöinä jonnekkin jossai ei ketään meikäläisiä ole ja joukkuepuolustuspelissä merkkausvirheinä (vastustajat pääsevät vapaasti

tekopaikkoihin).

 

Toinen ja kolmas erä pelattiin jo paremmin mutta pakko myöntää että vastustajakin kyllä löysäsi. Surro ja Jani saivat maalihanatkin

auki eli maaleitta ei kumminkaan jääty. Pelissä oli myös vauhtia ja ainakin allekirjoittanut sai juosta tarpeeksi vaikka pakiksi siirryinkin

toisen erän alussa (joukkueen herättämiseksi oli tehtävä vaihdoksia). Teemu oli pinteessä maalilla vastustajan pyörityksen takia.

Vastustaja pelasi vaan itsensä niin hyviin maalipaikkoihin että Teemulla ei ollut paljon sanottavaa niissä. Moisessa pyörityksessä

ole ei ole mukavaa ja pyydänkin kaikkia miettimään itsekseen missä olisi henkilökohtaisesti voinut parantaa jotta tulevaisuudessa

tuollaiselta vältyttäisiin. Tekosyyksi ei kelpaa että vastustaja on parempi ja ei mahdettu mitään. Kyllä meilläkin on paljon parantamisen varaa

ja uskon että voimme ainakin tehdä pelin hallinnan taitavammalle vastustajalle vaikeammaksi.

 

Yksi neuvo tulee mieleen mitä en ole juuri meidän peleissä nähnyt käytettävän. Vaihtopenkillä olijat voivat sopia jostain kuvioista

joita voisi yrittää myös pelin aikana. Esimerkkinä hyökkäyspelissä ”Kun tulen laidasta sisään laitan pallon heti puolen kentän jälkeen

ristikulmaan, juokse sinneppäin jo valmiiksi hakemaan palloa”. Eikä noiden tarvitse olla monimutkaisia. Pelkästään se auttaa jos

kentällä olijat tietävät mitä tullaan yrittämään.

 

Meillä on nyt jo treenimahdollisuus (Soneran&Capin treeneissä torstaina kello 17:30 huhtarissa). Tuonne voi LA miehet mennä mukaan.

Veskatarve on akuutti kanssa yleensä myös tuolla. Ilmoittakaa Raakalle joko ircissä tai SMS:llä mikäli olette tulossa. Kysykää numero pelissä.

Noissakin voi treenata pelinomaisessa tilanteessa mutta ehdotan että tuolla otetaan joku teema aina mitä

treenataan. Esimerkkinä itse testasin kerran Kimmon kanssa ristiinjuoksu&taaksejättö-kuviota ja toimi tuolla ihan ok.

Tuon lisäksi järjestän ihan LA treenit joko huhtariin tai Salibandykeskukseen tässä.

 

Takkiin tuli..Tähtiä en jaa kenellekkään. Kritiikkiä koko joukkueelle.

 

Atte –  5 voittoa tuli tota ennen. Mutta tilastotappioksi en tuota silti laske..