13.1.2005 Los Artilleros vs Neljä ekaa 4-5

Yöpeli, joka alkoi 21:30 (taas). Vastassa joukkue jossa jonkun verran ihan junnuja mutta sen lisäksi jokunen kynäkikkamies. Vastustaja

piti palloa ja hallitsi peliä mutta LA iski aina vastahyökkäyksistä. Alku matsista meninki suht hyvin sillä LA oli 3-1 johdossa. Vastustaja tuli

kumminkin rinnalle ja kolmannen erän lopussa peli oli 4 - 4. Kolmannen erän viimeisellä puolella minuutilla LA teki taktisen superkömmähdyksen ja

yritimme hyökkäyspäässä nerokasta vaparikuviota joka päättyi vastustajan 0-2 hyökkäykseen omassa päässä ja vastustaja teki siitä

voittomaalin kun peliä oli jäljellä 10 sekuntia. Tuo oli kyllä meiltä paha virhe ja yritetään oppia tuosta sen verran ettei moista viime hetken

kömmähdystä enää tapahdu. Tasuri tuosta pelistä olisi ollut ihan hyvä tulos.

 

LA jaksoi puolustaa noppataktiikalla suhteellisen hyvin ja kurinalaisesti. Vastustaja avasi peliä laitojen kautta jossa tilaa olikin mutta saimme

kuitenkin tukittua ihan loistokkaat maalintekopaikat. Yksi sivusuunnassa tehty syöttö taisi mennä läpi jossa vastustaja pääsi tekemään tyhjiin sisään.

Teemu oli maalilla jälleen kerran hyvä ja torjui muutamia ihan mahdottomia rebound tilanteita. Iso kiitos tästä Teemulle. Pakkeina pelanneet Kimmo ja

Janne hoitivat homman kotiin tyylillä ja varmuudella. Ongelma vain on että pakitkin tarvitsevat vaihtomiehiä jotta voivat nousta avuksi hyökkäyksiin

ja hyökkäyspäässäkin tarvitsemme enemmän kuin kaksi vaihtomiestä. Virheiden määrä kasvaa kun aletaan väsyä ja on selvä ettei tällä kunnolla pelata pelejä ilman vaihtomiehiä.

Eilisessä pelissä oli kolmen vaihtomiehen vajaus. Tuo yöpelin ajankohta varmaan vaikutti asiaan mutta silti joukkueessa on auki

pelaajapaikka ainakin yhdelle kaverille. Kaikki ei kumminkaan pääse aina peleihin. Laittakaa sana kiertämään!

 

Plussat:

Teemu              Loistopelastuksia kovista hässäköistä

Atte                  Maalinteko on alkanu sujumaan kumma kyllä (kiitän törkeästi itseäni)

Kimmo&Janne Pakit pelasi kumminkin kiitettävästi ilman vaihtomiehiä

 

Miinukset:

Atte                  Puolustuspäähän pitää juosta nopeammin takaisin. Löysäilin välillä

Mikko              Tehoja puuttuu joukkueen divarivahvistukselta

Koko joukkue  VIIMENEN VAPARI! Ajatusta mukaan noihin tilanteisiin, prkl!. Tuommoset pelataan niin ettei varmasti omissa soi eikä millään ”voitan lotossa” riskillä!

                        Kukaan ei pelannut tuota tilannetta hyvin.

 

TIEDOTE: Ansioitunut runkopelaajamme Jarno ”Surro” Suuronen on poissa pelistä pitkän aikaa selkävaivojen takia. Surron selkä leikattiin ja kuulemma oli ollut

lähellä ettei tullut alaraajojen halvauskin (spesialistilekuri pelasti siltä). Tällä hetkellä ei ole selvää pystyykö Surro pelaamaan enää lainkaan. Tämä on menetys LA:lle. Toivomme

Surrolle kuitenkin täydellistä toipumista niin että ainakin muu elämä sujuu.

 

Atte -  Onko joku eri mieltä? No siinäpähän on!