12.12.2004 Los Artilleros – Karhukopla (8-9)
Niukka maalin tappio
runsas maalisessa ottelussa. Vastustaja tekaisi voittomaalin läpiajosta
viimesen 20 sekunnin aikana. Peli oli muutenkin kaksijakoinen. Alussa ensimmäisen
viiden minuutin ajan (ainakin pakkina) tuntui siltä että vastustaja vie peliä.
Sitten LA ryhdistäytyi ja kiri jo 6-3 johtoasemaan toisen erän loppuun
mennessä. Hyökkääjät puristivat pari ihan nättiäkin maalia ja allekirjoittanut
sai pakkina laidasta taaksepäin muutaman kerran hyvät syötöt joista olikin
helppo ajaa keskemmälle ja ampua kohti maalia. Maalin edustallakin näytti
olevan LA miehiä (Raaka ainakin!) eli plussat siitä maskista olosta
hyökkääjille. Mikäli toisen erän suoritustasoa olisi voitu pitää yllä pelin
olisi pitänyt olla voitettavissa. Vastustaja tuli kumminkin kolmanteen erään
päättäväisesti ja tuli tasoihin ja lopulta ohi. Kolmannen erän alku oli synkkää
LAn löysäilyä. Osan syystä voimme kyllä laskea myös pakkien kontolle sillä
vaihtopelaajien puuttuminen pakeilta varmaan näkyi kolmannessa erässä
pienoisena löysistymisenä niin allekirjoittaneella kuin Jannellakin. Olisimme
kaivanneet ainakin yhtä vaihtomiestä. Saattoi olla väärä päätös pelata 6:lla hyökkääjällä
ja kahdella pakilla pelin alussa mutta siitä saa syyttää vain tämänkin
tilityksen kirjoittanutta. Edelleen tuntuu siltä että LA:lla olisi käyttöä
ainakin yhdelle vakiopakille! Gimme päätettiin pitää hyökkäyksessä koska mies
on ollut armottomassa hot streakissä tähän saakka hyökkäykseen päästyään. Itselleni
jäi mieleen tunne että vastustaja teki aika monta maalia niin että pyöritti
laidan kautta pelin meidän maalimme taakse josta sai syötettyä pakin ohi LA:n
maalin vierestä keskelle jossa oli vapaa mies sektorissa laukomassa (ja usein
tuloksellisesti). Taktiikkana pakeilla on pitää tolpan vierustat kiinni jolloin
jää hyökkääjien tehtäväksi pitää keskelle nousevat kaverit. Tässä LA:n
merkkauspeli epäonnistui pahemman kerran pelin aikana ja vastustaja jäin
vapaaksi keskelle. Vaikka vastustaja hassasikin onneksi pari aika hyvää
tekopaikkaa mutta saman voi sanoa myös LAsta. Hyökkäyspäässä oli pari hyvääkin
tekopaikkaa joista ei saatu viimeisteltyä maaleja. Silti kaikenkaikkiaan
hyökkääjät kyllä pelasivat kohtalaisesti vaikka näin itse pakkina pelatessa jäi
mieleen muutamassa hyökkäyksessä että laukaus kohti maalia jäi uupumaan.
Ehdottaisin hyökkääjille että hyökkäyspäässä kavennettaisiin hieman välimatkoja
jotta pallollisen ei tarvitsisi yrittää koko kentän levyisiä syöttöjä (syöttö
vaikeutuu eksponentiaalisesti matkaan nähden). Loppukaneetti: Tämä matsi piti
voittaa mutta asennevammasta johtuen hävittiin. Kaksi erää pelattiin hyvin ja
kolmas helevetin huonosti.
Tähtipelaajat
(Los Artillerosin tähtiraati eli mie):
*** Poro (taas rankkari kiinni!)
** Raaka – maskina ja reboundin
metsästyksessä maalin edessä!
* Atte
- jos mie teen pakkina kaks maalia omalla lussulaukauksellani ni annan kyllä itellenki
tähden ;-)
Rakentava palaute
eli kritiikki eli haukut eli näissä vois parantaa (turha ottaa hernettä nenään):
Koko joukkue –
Kolmannen erän asenne vamma. Liike loppui täysin ja vastustaja vei ku pässiä
narusta. Ohje: Tsempin on säilyttävä eli skarppina loppuun saakka!
Atte – Pari maalia
meni meni omiin allekirjoittaneen väärän sijoittumisen takia. Jannelle jäi kaks
ukkoa pidettäväks kerralla. Ohje: Atte silmät auki ja ajatusta peliin.
Janne: Viimesen
30 sekkaa ois voinu vetää varman päälle. Ohje: Palloa vaikka kulmiin tai takas
vieruspakille (olin vapaana)
Raaka: Turhan
paljon jäi syötöt ekaan blokkaavaan vastustajaan. Ohje: Ei syöttöjä vastustajan
läpi. Pelin rauhoitus taaksepäin jos ei syöttöpaikkaa muualle.
Mako: Sinne
tyhjään maaliin ois voinu ampua hiukan hiljemminki mutta tähdäten. Ohje: Tähtäys
ja sihtaus
Surro: Kuti
hukassa eli ohi menee turhan paljon. Ohje: Hiukan vähemmän voimaa ja enemmän
tähtäämistä.
Pakkien piikkiin
tuo tappio ei kyllä silti mene sillä salibandy on joukkuelaji jossa
puolustetaan joukkueena. Oli taas välillä rintamahyökkäyssyndroomaa hyökkääjillä
jolloin vastustaja pääsi kääntämään yv hyökkäykseksi katkon jälkeen. Porrastus
eritoten sentteriltä ja laitahyökkääjät voi olla välillä jopa samalla puolella
kenttää. Muistakaas se!
Atte (otan täyden
vastuun kommenteista – haukkuva koira ei pure)